FANDOM


Iiris KaukovaaraEdit

                                                                                                                   

Iiris Kaukovaara on Mira Kivilän esittämä fiktiivinen hahmo televisiosarjassa Salatut elämät, jossa hän oli mukana sarjassa syksystä 2008 kevääseen 2010.

Iiris on Panu Kaukovaaran entinen vaimo sekä Sampon, Ainon ja Oton äiti. Iiris katosi perheeltään viideksi vuodeksi Pariisiin, kunnes hän yllättäen palasi perheensä luokse Pihlajakadulle. Panun uuden vaimon, Veera Puolakan lähdettyä Iiris muutti takaisin Panun ja lastensa luokse. Erityisesti Aino kaipasi Veeraa ja syytti Iiristä tämän lähdöstä. Vähitellen lapset leppyivät ja ottivat Iiriksen taas äidikseen. Iiriksen ja Panun välille kehittyi jälleen suhde.

Pariisissa Iiriksellä oli romanttinen suhde Heli Sievisen kanssa. Heli jätti Iiriksen vuoksi silloisen tyttöystävänsä Tarun. Iiris rakastui Heliin, mutta Panun tulo Pariisiin sekoitti naisen pasmat. Tämä lähti ex-miehensä perään kertomatta ja ilmoittamatta Helille mitään. Myöhemmin Heli palasi takaisin Suomeen ja kohtasi Iiriksen Pihlajakadulla. Heli rupesi syyttämään Iiristä siitä, että hän lähti pois Pariisista sanomatta mitään. Iiris ja Heli päätyvät jonkinlaiseen sopuun, vaikka Helillä on Iiristä kohtaan edelleen tunteita ja toisinpäin.

Helin ja Iiriksen oli vaikea olla erossa toisistaan. He päätyivät suutelemaan Kaukovaarojen keittiössä. Toinen suudelma tapahtui Routaketo Oy:ssä. Iiris tajusi rakastavansa Heliä, mutta päätti lastensa takia mennä naimisiin Panun kanssa. Amanda-päivillä vahingossa takahuoneessa päällä ollut mikrofoni koitui salasuhteen kohtaloksi: Pihlajakadun asukkaat kuulivat Iiriksen rakkaudentunnustuksen Helille. Panu päätyi hakemaan avioeroa. Iiris alkoi seurustelemaan julkisesti Helin kanssa.


Iiriksen ja Panun ero vaikutti myös lapsiin. Panu lupasi, ettei anna Iiriksen satuttaa lapsia enempää ja käski tämän poistua heidän elämästä. Iiris ei kuitenkaan suostunut luopumaan lapsistaan. Panu kertoi hakevansa yksinhuoltajuutta, mistä syntyi kaksikon välille kova riita. Panu heitti seinään kukkaruukun, jonka sirpaleet lensivät pitkin lattioita. Iiris viilsi haavan lasilla naamaansa ja valehteli tuomareille Panun käyneen hänen kimppuunsa. Iiris otti lapset ja muutti Paula Lepistön luokse asumaan, vedoten siihen etteivät lapset voi asua väkivaltaisen miehen luona. Iiris jatkoi valehteluaan ja nosti syytteen Panua vastaan. Aino ja Otto riitaantuivat keskenään. Iiris kertoi valheestaan Otolle, mistä tämä suuttui. Panun ja lapsien muuttaessa Lahteen Iiris päätti muuttaa takaisin Pariisiin.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.