FANDOM


Isabella Holm


Isabella Bettina Holm (oikealta nimeltään Pirjo Luokkanen) on Kirsi Ståhlbergin näyttelemä kuvitteelinen hahmo saippuasarjassa Salatut elämät. Hän on ollut sarjassa mukana helmikuusta 2008 lähtien.

Isabella on tiukka, leuhka, laskelmoiva ja ulkonäöstään huolehtiva nainen. Hän on ollut naimisissa liikemies Jarkko Peltosen kanssa, mutta suhde päättyi eroon. Isabellalla ja Jarkolla on poika, Miro Holm. Monacossa Jarkon kanssa asuessaan ja etelän elämään tottuneena Isabellan realiteettitaju heikentyi huomattavasti; tämä on käynyt ilmi esimerkiksi siitä, kuinka hän on pilkannut ja kohdellut alentavasti ”tavallisia duunari-ihmisiä”. Isabella ei koskaan pitänyt Oona Kivirantaa soveliaana tyttöystävänä pojalleen tämän sosioekonomisen statuksensa vuoksi. Hän osoitti avoimesti halveksuntansa Oonaa ja tämän perhettä kohtaan.


Isabellalla on myös pikkusisko Krista, joka on kuollut anoreksian aiheuttamaan sydänkohtaukseen sarjan ulkopuolella. Keväällä 2014 selvisi, että Isabella onkin oikealta nimeltään Pirjo. Hän oli köyhä nuorisokodissa asunut tyttö, joka sitemmin varasti oikean Isabella Holmin identiteetin ja omaisuuden tämän kuoltua vahingossa pudotessaan koskeen. Huhtikuussa 2014 Isabella yritti ajaa Camilla Mustavaaran päälle, mutta Camilla tuli Isabellan taakse ja on elossa.

524-2619-isabella

Isabella Holm

LapsetEdit

Isabellalla on yksi lapsi avioliitostaan Jarkko Peltosen kanssa, jo täysi-ikäinen Miro Holm. Isabella sai pojan ollessaan vasta 17-vuotias, eikä koskaan oikein sopeutunut äidin rooliin. Miro opiskeli pitkään lontoolaisessa yksityiskoulussa, mutta maksamattomien lukukausimaksujen vuoksi poika heitettiin koulusta ulos ja Miro joutui muuttamaan Suomeen Isabellan luokse. Isabella joutui jälleen opettelemaan äidinroolia, siinä kuitenkaan erityisen hyvin onnistumatta. Äidin ja pojan välille aiheutti harmia etenkin Miron tyttöystävä Oona, joka ei ollut Isabellan mielestä tarpeeksi tasokasta seuraa pojalleen.

Valeraskaus, Alexander ja OliverEdit

Pian Sebastianin lavastetun kuoleman jälkeen Isabella menetti Helenalle osuutensa Amandasta. Ystävänsä Liisa Salon avustuksella Isabella keksi, että hän esittäisi odottavansa Sebastianin lasta, jotta Helena heltyisi ja antaisi Isabellalle takaisin hänen osuutensa Amandasta. Isabella onnistui valeraskaudessaan ja jopa kävi Helenan kanssa 4D-ultrassa. Isabella antoi sairaanhoitajalle Heli Sieviseltä varastamansa ultraäänivideon, jotta voisi näyttää Helenalle ”vauvaa”. Ultraäänessä näkyi pieni poikavauva, vaikka Isabellan tietämättä hoitaja ei käyttänyt varastettua videota, vaan suoraa kuvaa Isabellan omasta kohdusta.

Kevään 2011 viimeisessä jaksossa Isabellan valeraskaus paljastui Helenalle ja Sebastianille. Isabellan tehdessä lähtöä Taalasmailta, alkoi häntä supistaa. Lapsiveden tullessa myös Isabella tajusi olevansa oikeasti raskaana. Syksyn 2011 ensimmäisessä jaksossa Isabella synnytti poikavauvan. Sebastian suostui isyystesteihin, jotka todistivat Sebastianin olevan vastasyntyneen isä. Ossi Puolakan jättämä katkeroitunut Jenni Vainio vaihtoi sairaalassa vastasyntyneen Alexander Holmin sekä juuri syntyneen Ossin ja Cindy Rintalan poikavauva Ossi Junior Puolakka keskenään. Ossin ja Cindyn biologinen lapsi, mutta Isabellan ja Sebastianin kasvattama Alexander menehtyi aortta-aneurysmaan.

Isabellalla alkoi ilmetä Alexanderin kuolemasta johtuvia masennuksen oireita. Hänen asuntonsa oli huonossa kunnossa, ja pian hän vaelteli kaupungilla psykoosissa, joutuen melkein raiskauksen uhriksi. Isabella joutui sairaalahoitoon.

Ossi ja Cindy lähtivät karkumatkalle lahkoon OJ mukanaan, kun Isabella ja Sebastian olivat saaneet tietää OJ:n olevan heidän lapsensa. Heidät löydettiin kuitenkin lahkosta, ja pian OJ palautettiin Isabellalle ja Sebastianille. Isabella vaihtoi Ossi-Juniorin nimeksi Oliver Vuorelan.

Marian yliajo ja seurauksetEdit

Yhä Sebastiania rakastanut Isabella oli katkera, sillä Sebastian oli alkanut valekuolemansa aikana seurustelemaan Maria Mustosen kanssa. Sebastianin ja Marian suhteen edetessä avioliitoksi, oli Isabella surun murtama. Sebastianin ja Marian onni ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Maria joutui auton yliajamaksi heti parin hääyönä.

Alexanderin kuoleman jälkeisessä psykoosissa ollut Isabella pyysi Helenalta ”apua”, jolloin hän johdatti Helenan Marian onnettomuuspaikalle. Helena tajusi Isabellan ajaneen Marian yli (mikä pitkän kooman jälkeen johti Marian armokuoleman). Isabellan psykoottinen tila hävisi pian tunnustuksen jälkeen. Helena lupasi salata Isabellan tunnustuksen, mikäli tämä pysyy erossa Sebastianista.

Kun Seppo Taalasmaa oli yrittänyt itsemurhaa ”syyllisyytensä” takia ja kertonut Helenalle ”totuuden”, Helena käski Isabellan mennä tunnustamaan Marian yliajon poliisille. Isabellan kieltäytessä, Helena uhkasi mennä tunnustamaan Isabellan teot, mutta Isabella löysi Sepon tekemän tunnustuskirjeen ja kiristi sen avulla Helenaa olemaan vaiti. Sepon saadessa tietää Isabellan osuudesta Marian yliajoon, päätti tämä mennä kertomaan totuuden poliiseille. Isabellaa vastaan ei kuitenkaan löytynyt todisteita ja Isabella vapautettiin.

Duo Osmon musiikkivideon kuvauksissa Isabella kaatoi tarkoituksella kuohuviiniä Sepon lasiin, vaikka Helena käski tätä laittaa Sepolle mehua. Antabus-kuurilla olleen Sepon sydän pysähtyi, mutta Isabellan defiprillaattorilla antama elvytys pelastivat Sepon hengen. Helena sai selville Isabellan kaataneen Sepon lasiin tarkoituksella alkoholia ja uhkasi kertoa Sebastianille totuuden Mariasta. Isabella kertoi itse totuuden Marian yliajosta ennen Helenaa ja sanoi sen olleen vahinko. Sebastian lähti maasta, mutta palasi takaisin ja antoi Isabellalle anteeksi. He alkoivat seurustella, ja pian he suunnittelivat häitä. Isabella oli pyytänyt Liisaa kaasokseen, mutta pyysi Helenaa, kun tiesi että Helena pysyisi hänen lähellään vaikka tämä ei haluaisi. Alttarilla Sebastian vastasi kieltävästi ja ilmoitti hääväelle Isabellan ajaneen Marian yli. Todistusaineistoksi Sebastian soitti Isabellalta saamansa ääniviestin, jossa Isabella tunnustaa yliajon. Isabella juoksi ulos kirkosta suoraan poliisipiiritykseen, ja hänet vietiin vankilaan. Myöhemmin Isabella onnistui pääsemään vapaaksi.

Lento-onnettomuusEdit

Isabella, Sebastian, Peppi ja Sergei kaapattiin lentokoneeseen, jolla Seppo ja Helena olivat matkustamassa palkintomatkalle Havajille. Seppo löysi kaapatut koneen takaosasta ja kuusikko tajusi Heiskasen olevan kaiken takana tämän lähetettyä heille videon jossa hän kertoo kostavansa äitinsä kuoleman. Kun lentokoneen kapteeni kuoli Heiskasen myrkyttämään ruokaan, Helena ohjasi lentokonetta ja yritti laskeutua turvallisesti maahan. Kone syöksyi Siperiaan.

Erämaasta Sebastian, Isabella, Sergei ja Peppi löysivät mökin ja tajusivat laskeutuneensa Siperiaan. Kadoksissa ollut Helena löysi muut, mutta Seppo oli edelleen kateissa.

Viisikko joutui koville, kun mökistä aiemmin löytyneet säilykeruoat loppuivat eikä apua näyttänyt tulevan. Epätoivoinen Sergei heitti ilmoille ajatuksen kuolleen lentäjän syömisestä, mutta Sebastiania lukuunottamatta idea ei saanut muilta kannatusta. Isabellalla ja Helenalla oli kinaa Isabellan syyttäessä Helenaa heidän Siperiaan joutumisestaan.

Yhtäkkiä mökin ylle ilmestyi helikopteri ja Kuulat luulivat jo pääsevänsä kotiin, kunnes helikopterin ohjaajaksi paljastuikin Heiskanen. Hän uhkasi tappaa Kuulat ja Isabellan ärsytettyä tätä, Heiskasen Isabellalle tarkoitettu luoti osui Sebastianin selkään.

Heiskasen uhatessa muita aseella, Peppi synnytti tyttövauvan. Synnytyksen jälkeen Heiskanen sitoi Kuulat uhaten polttaa nämä elävältä ja otti Pepin vauvan sanoen kasvattavansa tämän omanaan. Viime hetkellä muut löytänyt Seppo ampui Heiskasen ja Kuulat saivat hälytettyä apua Heiskasen satelliittipuhelimella.

Sebastian pääsi hoitoon ampumahaavansa takia ja muiden jo palattua Helsinkiin, Isabella jäi Sebastianin tueksi Venäjälle sairaalaan.

Lopulta Isabella palasi Pihlajakadulle vaatimaan Cindylle ja Ossille sijoitettua Oliveria takaisin itselleen.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.