FANDOM


Ken OjalaEdit

Kenneth Viljami Ojala (tunnetaan paremmin nimellä Ken tai Kentsu) on kuvitteelinen hahmo saippuasarjassa Salatut elämät. Hän oli mukana vuosina 2001–2005. Keniä näytteli Aleksi Sariola.

Ken oli alun perin koulukiusaaja lukiossa, jota ovat käyneet muun muassa Kalle Laitelan, Saku Salin, Miia Laitela ja Teemu Korhonen. Ken nähtiin ensimmäisen kerran Sakun ja Kallen läksiäisbileissä, joissa Pihlajakadulle juuri muuttanut Teemu nolasi itsensä. Teemu tuli Kenin kanssa samalle luokalle ja Ken alkoi kiusaamaan häntä koulussa. Myöhemmin aikuistunut Ken hankki itselleen työpaikan Barbaarista ja muutti Pihlajakadulle. Kenillä on ollut sarjassa oloaikanaan kaksi suurempaa rakkautta, Aamu Korhonen ja Camilla Mustavaara, jotka molemmat ovat jättäneet Kenin uskottomuuden takia. Ken ja Camilla olivat menossa naimisiin, mutta Kenin syrjähypystä kuullut Camilla vastasi alttarilla kieltävästi ja lensi helikopterilla pois. Ken alkoi tuntea elämäänsä merkityksettömäksi.

597099

Camillan ja Kenin häät


Kenin joutuessa onnettomuuteen raitiovaunun törmätessä häneen, hänen sydämensä pysähtyi ja läheiset pelkäsivät hänen puolestaan. Ken näki unta, jossa hän tapasi taivaassa kuolleen siskonsa Madden. Ken piti Maddea elämänsä tärkeimpänä henkilönä ja oli jäämässä tämän luokse, mutta Madde kehotti Keniä palaamaan ja lähteä katsomaan maailmaa. Ken oli tähän saakka pitänyt isoveljeään Danielia syypäänä Madden kuolemaan, mutta Madde sai asiat näyttämään toiselta. Ken heräsi ja sopi välinsä Danielin kanssa, joka oli sairaalassa Kenin herätessä. Ken päätti lähteä Austraaliaan ja otti mukaansa vain kaikkein välttämättömimmän ja jätti suurimman osan tavaroistaan entiseen asuntoonsa, jonka omisti Elina Taalasmaa.

PerheEdit

Ken ei juurikaan saanut läheisyyttä vanhemmiltaan, sillä hänen lentäjänä työskelentevä isänsä vietti paljon aikaa työmatkoilla. Kenin äiti Jutta Ojala oli koulutukseltaan juristi, mutta asui kotona huolehtimassa lapsista. Jutta olisi halunnut miehensä viettävän enemmän aikaa kotona. Jutta ikävöi elämänsä rakkauden poissaoloa niin paljon, että se alkoi vaikuttaa mielenterveyteenkin. Jutan tila paheni keskimmäisen lapsen, Madden hukuttua kohtalokkaalla Kenin, Madden ja Danielin purjeveneretkellä. Asiaa pahensi Danielin muuttaminen Tampereelle. Jutta sijoitettiin mielisairaalaan, jossa Ken kävi häntä katsomassa.

Ken ja Daniel eivät koskaan ole tulleet erinomaisen hyvin toimeen keskenään. Veljesten varsinaisen välirikon aiheutti Madden kuolema; Kenin mielestä Daniel olisi kyennyt pelastamaan siskonsa, sillä hän oli koulutukseltaan lääkäri. Daniel uskoi aiheuttaneensa liian paljon pahaa ja päätti häipyä Jutan sekä Kenin elämästä Tampereelle ja toimi siellä tarjoilijana. Daniel palasi vuosia myöhemmin Helsinkiin ja päätti alkajaisiksi maksaa Kenin rikkoman Ismon valinnan ikkunan. Ken kuitenkin raivostui ja käski Danielia häipymään elämästään. Daniel oli kuitenkin palannut jäädäkseen.


Kenin hypättyä sillalta pääsi Daniel näyttämään pelastajan kykynsä ja pelasti pikkuveljensä. Tämä korjasi suuresti veljesten välejä ja he jopa muuttivat asumaan Elina Ekholmin vuokraamaan asuntoon. Heidän äitinsäkin tila alkoi jo parantua ja hän pääsi sairaalasta.

TyöEdit

Ken hakeutui lukioaikanaan töihin Elina Ekholmin omistamaan kahvila Barbaariin. Elinan saadessa tietää Kenin koulukiusaajataustasta hän oli irtisanomassa tätä, ajatellen Barbaarissa työskentelevää, downin syndroomasta kärsivää Roosa Kemppaista, joka on Aamu ja Teemu Korhosen siskopuoli ja jota Ken oli aikaisemmin solvannut. Roosalle ja Kenille oli kuitenkin tällöin kehittynyt hyvät välit ja Roosa halusi Kenin jäävän työtoverikseen, joten Ken sai pitää työpaikkansa. Myöhemmin sarjassa Ken yleni ravintolapäälliköksi ja lopulta osti Barbaarin Elinalta osittain Camillan kanssa ja muutti sen nimen Kentauriksi. Kun Ken ja Camilla olivat menossa naimisiin, Camilla antoi Kenille lahjaksi osuutensa Kentaurista, jolloin Ken omisti koko paikan. Ennen lähtöään maailmalle Ken myi Kahvilan Irma Haloselle, osakkaana tosin oli myös Jenni Vainio.



AsuntoEdit

Ken asui lapsena isossa, kallein tavaroin sisustetussa kolmikerroksisessa talossa, jossa oli sauna, uima-allas ja suihku. Myöhemmin Ken muutti Pihlajakadun 23:n asuntoon B5, vuokraemäntänään Elina Ekholm. Asunto pysyi varsin samankaltaisena vihreäsävyisenä, vain tavarat muuttuivat asukkaiden vaihtuessa. Kenin lähdettyä Elina päätti muuttaa asunnon ulkoasun täysin tapetteineen päivineen.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.