Salkkaritpedia Wiki
Advertisement

Lasse Sievinen[]

Lasse Simo Sakari Sievinen on Timo Jurkan esittämä kuvitteelinen hahmo televisiosarjassa

Salatut elämät,  

522-2606-lasse

Lasse Sievinen

jossa hän on ollut mukana aktiivisesti lokakuusta 2004 alkaen, lukuunottamatta kolmen kuukauden taukoa joulukuusta 2012 maaliskuuhun 2013. Lasse on myös sivuhenkilönä Salattujen elämien spin-off-sarjassa Tuuliranta.

Lassella ja hänen vaimollaan Paulalla on kolme tytärtä: Katri, Heli ja edesmennyt Annika. Hän toimii isäpuolena Paulan ja edesmenneen Eero Vanalan pojalle Severi Sievinen. Annika menehtyi hukkumalla 18-vuotissyntymäpäivänään ja Katri sekä Heli muuttivat pois kotoa. Heli muutti takaisin kotiin vuonna 2009 ja meni töihin samaan firmaan Lassen kanssa, mutta muutti kahden vuoden päästä naisystävänsä Kiia Hyvösen kanssa Vaasaan. Syksyllä 2007 Lassen Leo-veljen poika Joonatan muutti Sievisille. Joonatan lähti Norjaan töihin öljynporauslautalle keväällä 2010, mutta palasi takaisin syksyllä 2011 joutuessaan samaan vieroituslaitokseen Peppi Puolakan kanssa steroidiriippuvuutensa takia.

Lasse on toiminut YK:n rauhanturvaajana ulkomailla useita vuosia. Sotilasarvoltaan hän on insinöörimajuri. Lassen saatua potkut hänen entisestä työpaikastaan Paulan sotkujen takia, meni hän töihin Talotaikureiden huoltomieheksi. Tällä hetkellä Lasse on töissä tekniikkafirma Routaketo Oy:ssä.

Jiri Viitamäki pudotti vahingossa viinipullon parveekkelta, kun Lasse oli kosimassa Paulaa Pihlajakadun 100-vuotis pihajuhlissa marraskuussa 2010. Raivostunut Lasse joutui Jirin kanssa käsirysyyn, jonka seurauksena Jiri putosi parvekkeelta ja joutui sairaalaan. Jirin äiti Armi Viitamäki saapui Helsinkiin ja kertoi Lasselle Jirin olevan hänen poikansa. Jirille tämä oli jo selvinnyt kevään 2010 päätösjaksossa vaihdettuaan Severin sylkinäytteen omaansa, kun Lasse oli menossa tekemään isyystestiä.

Anni järjesti Lasselle ja Paulalle polttarit, johon yllätyksenä Heli ja Katri olivat tulleet Vaasasta.

Paula ja Lasse menivät naimisiin keväällä 2012. Jatkoilta Anni lähti nukuttamaan Severiä. Anni luki Severille iltasadun, jonka jälkeen hän katseli medaljonkiaan. Siellä olivat kuvat Aarosta ja Eerosta, hänen pojistaan. Ennen Helin ja Katrin lähtöä Heli sanoi Lasselle, että Anni salaili jotain ja se liittyy Annin medaljonkiin. Heli käski Lassen olla varovainen. Kerran Heli soitti Lasselle ja kehotti häntä selvittämään korun salaisuuden. Lasse meni pukuhuoneeseen Paulan ja Annin ollessa saunassa. Lasse yritti avata medaljonkia, mutta se oli jumissa. Lasse ei saanut sitä auki vaikka kuinka hampaat irvessä sitä avasi ja Anni ehti tulla pukuhuoneen puolelle ja käski Lassen antaa koru takaisin. Sievisillä Anni näytti korun "sisällystä" ja siellä ei ollut mitään ja Anni sanoi että hän ei anna koskea sen takia koruun ettei lukko menisi rikki. Lasse, hänen veljenpoikansa Joonatan ja vaimonsa Paula joutuivat auto-onnettomuuteen kevään 2012 päätösjaksossa, josta he selvisivät hengissä. Lasse sai onnettomuudesta vain aivotärähdyksen ja ruhjeita. Seurauksena Severiä eikä Annia enää löydetty. Myöhemmin kävi ilmi, että Aaro, Anni ja Severi piileksivät Annin metsämökissä. Kidnappausta katuva Anni päätti viedä Paulan tapaamaan poikaansa, jos vain Paula suostuisi pelaamaan Aaron ehdoilla. Myöhemmin Lasse, Joonatan ja Jiri pääsivät Aaron jäljille ja he lähtivät etsimään heitä. Lasse tavoitti karkulaiset motellista ja poliisit pidättivät Aaron ja Annin. Severi tosin päästi Aaron pakoon poliisien silmien välttäessä.

Kaikki alkoi vaikuttaa hyvältä jälleen, kunnes Paulalla ilmeni mielenterveysongelmia. Lasse vei Paulan mielisairaalaan, mutta Paulan huonetoveriksi paljastui vanha naapuri, Laura Kiviranta. Laura sai Paulan uskomaan, että Aaro olisi heidän perässään ja kehotti tätä karkaamaan, koska ei muuten ikinä pääsisi Aaroa karkuun. Lasse lähti vaimonsa perään ja pyysi Ismo Laitelaa hoitamaan Severiä.


Maaliskuussa 2013 Lasse palasi takaisin kotiin, sillä Severi oli uskotellut hänelle Ismon lyöneen tätä.

Luonne ja ihmissuhteet[]

Lasse on hyväsydäminen ja hauska mies, mutta hänellä on aina ollut pieniä vaikeuksia ymmärtää tyttäriensä tekemisiä ja tunteita, etenkin Katrin ja Annikan – suhde Heliin on aina ollut läheisempi. Vastavuoroisesti Katri ja Annika ovat läheisempiä Paulan kanssa kuin Heli. Lasse on varma mielipiteistään ja esittää usein kyynisiä ja piikitteleviä näkemyksiä asioihin, joissa ei ole muiden kanssa samaa mieltä. Lassen lenkki- ja saunakavereita ovat olleet muun muassa Aaro Vaalanne ja Panu Kaukovaara. Pitkistä naapuruussuhteista huolimatta Lasse ei ole erityisemmin ystävystynyt Seppo Taalasmaan tai Ismo Laitelan kanssa, vaan pikemminkin päätynyt erilaisiin riitatilanteisiin heidän kanssaan.

Advertisement