FANDOM


Toni VeijalainenEdit

Toni Veijalainen oli fiktiivinen hahmo suomalaisessa televisiosarjassa Salatut elämät. Häntä esitti Kristo Salminen vuosina 1999–2000 ja 2003 sekä 2004.



Vaiheet sarjassaEdit

Jenni Vainio löysi Tonin baarista juuri ennen Salattujen elämien ensimmäistä jaksoa ja toi Tonin hänen ja siskonsa Katja Vainion kotiin. Toni jäikin Vainioille asumaan ja alkoi pian seurustella Katjan kanssa. Jonkin aikaa Katjan kanssa seurusteltuaan Toni alkoi kuitenkin rakastua Jenniin ja alkoi piankin olla etäisempi ja välinpitämättömämpi Katjan ja hänen suhteessaan. Pari kertaa Jenniä suudeltuaan Toni ilmoitti Katjalle rakastavansa Jenniä ja haluavansa alkaa seurustella tämän kanssa. Tästä Katja masentui syvästi ja joutui sen vuoksi vähäksi aikaa mielisairaalaan. Pian Toni kosi Jenniä ja tämä vastasikin myöntävästi. Toni halusi muuttaa Jennin kanssa Frankfurtiin saatuaan sieltä arvokkaan työn, mutta Jenni ei halunnut vielä lähteä Katjan heikon mielenterveyden vuoksi. Toni lähti edeltä tekemään miljoonatöitä Saksaan, ja Jenni tuli pian perässä.

Toni kuitenkin sotkeentui Frankfurtissa rikollisiin puuhiin, kuten rahanpesuun. Hän halusi ottaa Jennin sukunimen naimisiinmenossa voidakseen peittää huijauksensa. Totuus selvisi Jennille pikkuhiljaa ja juuri ennen häitä hän ilmoitti, että Toni saa luvan lopettaa rikokset ja alkaa elää rehellistä elämää. Toni ei tähän suostunut ja poistui kirkosta kesken häiden. Sitä ennen hän oli ehtinyt testamentata yli miljoonan markan suuruiset velkansa Jennille ja huijata Erik Ekholmin firman mukaan huijauksiinsa. Velkojen takia Jenni joutui vankilaan neljäksi vuodeksi. Tällä välin Toni lavasti kuolemansa.


Vuosien jälkeen Toni kuitenkin palasi takaisin Pihlajakadulle ja yritti saada Jenniä takaisin. Rikoksiaan hän ei kuitenkaan ollut lopettanut ja yritti kaikin puolin saada kaikkialta rahaa, esimerkiksi ryöstämällä yökerho Geelin kassan. Hän oli myös pahoissa veloissa ja hänellä oli vaikeuksia saada rahoja kasaan. Se kostautuikin hänelle lopulta pahimmalla mahdollisella tavalla: hänen pakoiltuaan velkojiaan pitkän aikaa hänet lopulta löydettiin hukutettuna jään alta merestä velkojien toimesta.

TyöelämäEdit

Toni oli aluksi pörssialalla töissä. Tie nousi kuitenkin Gyllendorfin firmassa pystyyn hänen saatuaan potkut, koska keskittyi liikaa perheeseen, etenkin vammautuneeseen veljeensä Petriin, jota Toni ampui vahingossa tämän rikottua Tonin leluautoradan leluautot. Toni yritti hankkia sekalaisia hommia sieltä täältä, mutta onni ei oikein ollut myötä. Hän teki töitä esimerkiksi pappi Rauni Koivukujalle. Toni kokeili myös hyväntekeväisyyshommia, ja vähitellen hän köyhtyi ja hankki pestin pizzakuskina Ragazzo Povero -pizzeriasta. Siellä hän työskenteli monta kuukautta, kunnes lopulta sai uudelleen töitä Gyllendorffilta. Muuttaessaan Saksaan Toni aloitti rikolliset työt rikollisessa firmassa.



RakkauselämäEdit

Tonin rakkauselämä oli melko vaisua. Muita suhteita hänellä ei juuri ollut kuin Katjan ja Jennin kanssa käydyt pitkät romanssit. Hänellä ja Jennillä oli yhteinen lapsi, Niko Vainio. Tonilla oli myös Camilla Mustavaaran kanssa oli jotakin epämääräistä säpinää.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.